SADEMETSIEN PELASTUS HAUSKANPIDOLLA

Vuosittain brittiläinen seikkailijatiimi järjestää tapahtuman nimeltään Mongol Rally. Nimestä ilmenee, että siellä on oikeasti ajettava moottorikäyttöisellä ajoneuvolla oikeita Mongolian teiksi kutsuttuja reittejä. Loput matkan kulusta on osallistujan päätettävissä. Osallistujia on koko maailmalta ja hullummasta päästä. Rohkeat, iloiset ja seikkailutahtoiset nuoremmat ja vanhemmat huimapäät aloittavat Tsekistä matkan kohti tuntematonta, jatkavat minne mieli kääntyy, seikkailevat noin kuukauden ajan ja päättävät seikkailunsa Venäjän Ulan-Ude -kaupunkiin, jota ennen on kuitenkin käväistävä Mongolian Ulan Batorissa. Seikkailu kulkee käsi kädessä hyväntekeväisyyden kanssa. Tapahtuman hyväntekeväisyyssuunta on luonto, luonnonvarat ja muut ekologiset ongelmat.

Tapahtuman Taustaa

Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2004, jolloin siihen osallistui kuusi tiimiä ja neljä pääsivät perille Mongoliaan asti. Aluksi tapahtuman loppupiste olikin Mongolian pääkaupunki Ulan Bator, josta se vuosien saatossa siirtyi Venäjälle romuautojen täytettyä Ulan Batorin. Tapahtumaan osallistuvia seikkailijoita ei tueta rahallisesti mitenkään, päinvastoin: jokaisen tiimin pitää itse tienata vähintään 1000 brittiläispuntaa hyväntekeväisyyteen. Tapahtuman järjestäjä opastaa siihen kotisivuillaan ja kertoo aiempien vuosien kokemuksista, miten eri tiimit ansaitsivat rahaa esimerkiksi hauskalla bloggaamalla, ottamalla tietyntyyppisiä valokuvia matkan varrella, kuljettamalla koko matkan aikana esineitä oudommasta päästä ja niin edelleen. Lisäksi osallistujat maksavat itse majoituksensa, polttoaineet, ruoat, vakuutukset ja muut kulut. Mongol Rallyssa on tiukat säännöt: seikkailijatiimien autojen pitää olla moottoritilavuudeltaan enintään 1200 cm3, moottoripyörät sallitaan enintään 125 cm3 ja jokaisen ajoneuvon pitää olla tuunattu tai koristeltu niin tuhmaksi kuin osallistujien mielikuvitus riittää. Järjestäjät ovat kuitenkin joustavia moottoripyöräilijöiden suhteen ja tapauksesta riippuen voivat sallia myös 250 cm3 ”tilavan” moottorin. Lisäksi jokainen tiimi luovuttaa pantiksi alkuun 1000 puntaa, jotka palautetaan vasta sen jälkeen, kun tiimin kulkuneuvo on toimitettu takaisin rekisteröintimaahansa: näin vältytään siltä, että tapahtuman järjestäjät joutuvat maksamaan näiden ajoneuvojen toimituskulut hyväntekeväisyysrahoista – tai pahemmassa tapauksessa tullauskulut Venäjälle. Tapahtuman järjestäjätiimi on julkaissut kotisivuillaan myös varoituksen Mongol Rallya koskien: se on vaarallista, se ei ole mikään loma, eikä kukaan tule taluttamaan osallistujia kädestä finaalipaikalle. Jokaisen on ymmärrettävä se, että seikkailun aikana voi saada vammoja, menettää tavaroitaan, sairastaa fyysisesti tai psyykkisesti ja huonommalla onnella tulla invalidiksi tai kuolla. Järjestäjät eivät kanna vastuuta osallistujien terveydestä, menestyksestä matkalla eivätkä muuten anna esimerkiksi teknistä tukea: koko seikkailu perustuu seikkailijoiden kekseliäisyyteen, vastuuseen ja mieluiten myös positiiviseen henkeen.

Osallistumalla Pelastetaan Metsiä – Ja Muuta Luontoa

Hyväntekeväisyys on ollut alusta asti mukana seikkailussa. Nykyään ainakin puolet osallistujien tienaamista rahoista, vähintään 500 puntaa, menevät tapahtuman järjestäjien kumppanille: brittiläiselle hyväntekeväisyysjärjestölle nimeltään Cool Earth. Järjestö toimii jo vuodesta 2007 ja keskittyy siihen, että pitää huolta maailman eri puolilla elävistä sademetsistä, jotka kuolevat ilman ihmisten tekemää työtä niiden ylläpitämiseksi. Järjestön mukaan noin puolet maapallon sademetsistä on menetetty viimeisen 40 vuoden aikana: tarpeeksi vahva motivaatio pelastaa loput? Cool Earth toimii niin, että vain 10 % saamistaan hyväntekeväisyysrahoista kuluu järjestön ylläpitoon ja loput menee suoraan tarkoitukseensa. Järjestö on kehittänyt oman taktiikan, joka on osoittautunut toimivaksi ja jota noudatetaan: ensin ihminen, sitten luonto. Järjestön jäsenet eivät siis vain istuta sademetsiä, vaan huolehtivat sademetsien läheisyydessä asuvista ihmisistä, jotka tarvitsevat puhdasta vettä, koulutusta, arjen perusesineitä jne. Ihmisistä lähteekin sitten sademetsien ”puolustusstrategia”: maapallon eri puolille muodostetut yhteisöt tekevät aktiivista työtä sen eteen, etteivät ihmiskunnan kaupalliset päättäjät pääsisi tuhoamaan luonnon resursseja pelkän rahansaannin takia ja toisaalta myös huolehtisivat siitä, että meillä jokaisella on terve, vihreä ja hengittävä elinympäristö.

Osallistumalla Pelastetaan Metsiä – Ja Muuta Luontoa

Jaa tämä:

Facebook Twitter Google Plus Pinterest

Uusimmat Uutiset

ARKHIMEDEEN VALAN KRIIKKIÄ

LUONNON KÄYTTÖOPAS