Mikromuovi meressä

Meriimme kulkeutuva muoviroska on paisunut valtavaksi ongelmaksi, johon on tarpeen löytää ratkaisuja pikaisesti. Yhteensä 150 miljoonaa tonnia muovia lilluu valtamerissä, ja sen määrä kasvaa jatkuvasti. Osa merissä olevasta muovista on niin sanottua mikromuovia, eli pientä, alle 5 millimetrin kokoista muoviroskaa.

Ongelman suuruutta kuvaa hyvin se, että mikromuovin massan odotetaan ylittävän lähitulevaisuudessa kalojen ja planktonin yhteispainon maailman merissä. Nämä muovihiukkaset keräävät itseensä ympäristömyrkkyjä, ja vahingoittavat niitä nielleitä kaloja ja lintuja. Eläinten lisäksi myös ihmiset kärsivät mikromuovin seurauksista – se kulkeutuu ihmisen elimistöön esimerkiksi ravintoketjun ja juomaveden mukana.

Miten mikromuovi kulkeutuu meriin

Mikromuovin on ongelma, joka koskettaa koko maailmaa. Meret ovat yhteydessä toisiinsa, ja virtausten mukana muoviroska pääsee liikkumaan vapaasti mantereelta toiselle. Mikromuovia löytynyt jo Antarktiksen eläinten munista. Ne voidaan lajitella kahteen eri pääryhmään sen mukaan, miten ne päätyvät mereen. Primäärit mikromuovit ovat jo valmiiksi pienikokoisia ja kulkeutuvat mereen sellaisinaan. Niitä ovat esimerkiksi puhdistusaineissa, kuten kuorintavoiteissa, käytetyt muoviset rakeet, synteettisistä vaatteista irtoavat pienet palaset ja autojen renkaiden kulumisesta irtoava kumi. Arvioiden mukaan 15-30 prosenttia kaikesta merissä lilluvasta mikromuovista on primääristä.

Tuhansien prosessien vuosi

Sekundäärit mikromuovit sen sijaan kulkeutuvat mereen suurempina kappaleina ja hajoavat sitten pikkuhiljaa veden alla mikromuoviksi. Näiden lähteenä ovat mitkä vain muoviset tuotteet, jotka päätyvät mereen huonon jätehuollon tai roskaamisen seurauksena. Tyypillisiä sekundäärisen mikromuovin aiheuttajia ovat esimerkiksi muovipussit, tuotepakkaukset ja muovipullot. Noin 69-81 prosenttia mikromuovista merissä on sekundääristä.

Mitä mikromuovit aiheuttavat 

Muoviroskan seuraukset ovat laaja-alaiset. Se tuhoaa merien luonnollista elinympäristöä altistaen näin ekosysteemin uhan alle. Eläimet takertuvat suurempiin muovikappaleisiin, ja voivat esimerkiksi nääntyä kuoliaiksi, kun syöminen tai ravinnon hankkiminen ei onnistu muoviroskan takertuessa nokkaan, siipiin ja eviin. Suurten kalojen vatsasta on löydetty kymmeniä kiloja muovia, jota ne erehtyvät syömään luullessaan sitä ravinnoksi. Muoviroskan vaikutukset ulottuvat myös ihmisten elinkeinoihin. Turismi kärsii likaisista vesistä ja rannoista, ja useat maat ovat siitä riippuvaisia. Myös kalastajat ovat saaneet tuta muovin vaikutukset ammatinharjoittamisessaan.

Mikromuovilla on erityisen haitallisia vaikutuksia sen pienen koon vuoksi. Ne kulkeutuvat myös ihmisten kehoon auttamatta – muovihiukkasia on löydetty ruoasta ja juomasta laajastikin. Arvioiden mukaan elimistöön kulkeutuu muovia noin pankkikortillisen verran joka viikko. Haittavaikutukset ihmiselle ovat vielä tuntemattomat. Muovituotteiden myrkylliset kemikaalit, kuten palonestoaineet siirtyvät kehoon, joten on kuitenkin selvää, että ne aiheuttavat vahinkoa.

Mitä voin tehdä mikromuovin vähentämiseksi

Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt jo rajoitteita esimerkiksi tietynlaisten tuotteiden tuonnista EU:n alueelle. Muun muassa kertakäyttöisten muovituotteiden kielto hyväksyttiin toukokuussa 2019. Kielto koskee sellaisia tuotteita, joille on mahdollista löytää jokin muu vaihtoehto. Esimerkiksi kertakäyttöastiat ja pillit ovat tällaisia. Uusia toimia muoviroskaamisen hillitsemiseksi etsitään jatkuvasti.

Jokainen meistä voi päivittäin omilla valinnoillaan vähentää mikromuovin päätymistä meriin. Muovituotteiden käytön vähentäminen yleisesti on tärkeää, mutta erityisesti tulisi kiinnittää huomioita nopeasti kiertoon menevien tuotteiden korvaamiseen muilla vaihtoehdoilla. Esimerkiksi muovipusseja kulutetaan aivan suotta valtavia määriä. Ne on helppo korvata valitsemalla joko paperisen kassin tai käyttämällä omaa kangaskassia.

Pienet teot merkitsevät paljon luonnolle. Jos tupakoit, älä heitä tumppeja maahan. Tuhkakuppeja ei aina saatavilla, ja yksi hyvä ratkaisu onkin hermeettinen, mukana kannettava rasia. Kun käytät vanupuikkoja kotona, heitä ne aina roskiin sen sijaan, että vetäisit ne vessanpöntöstä alas. Vaatteissa kannattaa suosia luonnonmateriaaleja synteettisten materiaalien sijaan. Fleecevaatteet kuuluvat kaikkein pahimpiin mikromuovin tuottajiin vaatteista. Jos kuitenkin käytät synteettisiä vaatteita, voit hankkia niitä varten pesupussin, joka toimii suodattimena, eikä päästä mikromuovia lävitseen.

Jaa tämä:

Facebook Twitter Google Plus Pinterest

Uusimmat Uutiset

Ekologinen viljely

PINGVIINIEN VALTAKUNTA