Kaikkein ympäristöystävällisin kulkuneuvo

Tänä päivänä ympäristöystävällisyys on erittäin isona puheenaiheena ja siitä uutisoidaan jatkuvasti. Tänä vuonna järjestetyt eduskuntavaalit olivat oikeastaan historiamme tärkeimmät vaalit ja niitä kutsuttiin enemmänkin ilmastovaaleiksi. Ilmastonmuutos uhkaa koko maailmaa ja sen ympäristöä. Nämä, ilmastonmuutoksen mukana tulleet seuraukset ovat jo selkeästi nähtävillä. Tänä päivänä ja yhä useampi maa kärsii jatkuvasti ilmastonmuutoksen eri ilmiöistä. Esimerkiksi viime viikolla uutisoitu Meksikon tapaus on todella hyvä esimerkki ilmastonmuutoksen seurauksista. Uutinen kertoi Meksikon kaupungista, jossa yllätti raekuuro. Tämä raekuuro peitti kaupungin 8 metrin lumikerroksella. Kaupungissa oli sinä päivänä 30 astetta lämmintä, joka ei todellakaan ole yleinen lämpötila lumisateelle. Myöskin muutkin luonnon katastrofit yleistyvät jatkuvasti ja pohjoisnavan jäätikkö sulaa jatkuvasti. Tämä onkin tilanne, jossa meidän jokaisen pitäisi ruveta tekemään jotain ilmaston hyväksi. Se on ainut vaihtoehto, jotta saamme säilytettyä tämän kauniin pallomme seuraavillekin sukupolville. Ilmastonmuutos on nyt tärkeämmässä roolissa kuin koskaan, nimittäin ilmaston lämpenemisen pitäisi pysähtyä 1,5 asteeseen. Jos ihmiset onnistuvat pysäyttämään lämpenemisen tähän, on maapallolla vielä mahdollisuus selvitä.Tässä tärkeässä roolissa onkin päästöjen vähentäminen, joka vaikuttaa huomattavasti ilmastoon. Jos jokainen meistä pystyisi vähentämään liikkumiseen käyttämiään päästöjä edes kolmasosan, olisi se jo iso askel maapallon säilyttämisessä. Tällöin saisimme yhteisvoimin säästettyä maapalloa hieman enemmän. Tämä on myös iso vastuu valtioille, nimittäin loppupeleissä se on valtioiden ja hallituksen päätös, että mahdollistavatko he kansalle ekologisemman kulkemisen. Se on kiinni joukkoliikenteen suunnittelusta ja siitä, että minkälaista joukkoliikennettä käytetään.

Juna on ylivoimaisesti ekologisin kulkuneuvo

Tutkimuksien mukaan juna on voittanut helposti kaikki muut kulkuneuvot sen ympäristöystävällisyydellään. Se on kaikkiin muihin kulkuneuvoihin verrattaessa paljon vähäpäästöisempi. Junan jälkeen toinen ympäristöystävällisempi kulkuneuvo on linja-auto. Se on kuitenkin hyvinkin suuripäästöinen verrattuna junaan, nimittäin linja-auton päästöt ovat silti noin 26 kertaa suurempia, kuin junassa. Linja-auton jälkeen ympäristöystävällisempi kulkuneuvo on sähköauto, joka kuluttaa noin 54 kg henkilöä kohden, tietenkin riippuen kuinka monta henkilöä auton kyydissä on. Normaali auto taas kuluttaa 88 kg henkilöä kohden, kun kuljettaja on yksin autossa. Kaikkein pahimmaksi kulkuneuvoksi todettiin tutkimuksessa lentokone, joka kuluttaa noin 60 prosentin täyttöasteella 207 kg hiilidioksidia henkilöä kohden. Tästä voimmekin todeta, että juniin ja junien käyttöön tulisi panostaa.

ekologinen juna

Etenkin Suomessa junalla kulkeminen on kuitenkin hyvinkin kallista puuhaa, joka ei ole myöskään mahdollista kaikille. Junamatkat ovat usein yli puolet kalliimpia kuin bussilla kulkeminen. Tietenkin riippuen tilanteesta, joskus junasta on mahdollista saada todella edullisia tarjouksia. Tähän on onneksi Suomen VR myös panostanut, jolloin junamatkojen hinnoista yritetään saada edelleenkin edullisempia ja VR tarjoaa esimerkiksi opiskelijoille hyvinkin edullisia tarjouslippuja. Juna on sitä paitsi paljon nopeampi vaihtoehto kulkea, kuin linja-auto. Tämä voikin olla todella hyvä syy valita juna linja-auton tai yksityisautoilun sijasta. Kannattaa tutustua eri tarjouksiin ja varata matkat aina etukäteen, jolloin liput saa kaikkein edullisimmin.

mukavuus

Tässä on kuitenkin muutama hyvä syy siihen, että miksi liikkumisessa kannattaa suosia junaa. Yksi hyvä syy suosimiseen on yksinkertaisesti sen mukavuus. Junassa on usein paljon enemmän jalkatilaa kuin linja-autoissa tai yksityisautoissa. Junassa on aikaa pelkälle rentoutumiselle ja maisemien ihailulle. Junassa on myös hyvä valikoima erilaisia palveluita. Silloin, kuin istuminen rupeaa kyllästyttämään, on junassa mahdollista lähteä kävelemään vaikka ravintolavaunuun kahville. Junalla kulkeminen on todellinen ekoteko. Junat ovat nimittäin noin 95 prosenttisesti hiilineutraaleja, joka tarkoittaa sitä, että juna kuluttaa vain 1 kilogramman hiilidioksidia matkustajaa kohden.

Jaa tämä:

Facebook Twitter Google Plus Pinterest

Uusimmat Uutiset

Mikä on minimalismi?